Loishäätö

Loishäätö

Säännöllinen madotus on tärkeää, sillä madot voivat aiheuttaa ähkyjä, suorituskyvyn alenemista, ruokahaluttomuutta, ripulia, laihtumista, anemiaa ja karvan kiillottomuutta. Keväisin on suositeltavaa ottaa hevosista lantanäytteet ja kohdistaa matolääkitys niille hevosille, joiden ulosteesta on löytynyt madonmunia. Madotus tehdään ennen laitumelle laskua. Ulostenäytteitä otetaan säännöllisin väliajoin ja lääkitään ne hevoset, joiden lantanäytteiden madonmunamäärä ylittää raja-arvot. Syksyisin on kaikki hevoset syytä madottaa prazikvanteelia sisältävällä matolääkkeellä heisimatojen varalta.

Varsat tulisi madottaa 10 päivän ikäisinä ivermektiiniä sisältävällä matolääkkeellä strongyloides-matoja vastaan. Madotuksen voi uusia useasti viikon välein. Kahdeksanviikkoiset varsat madotetaan rihmamatoja (strongyliideja) ja suolinkaisia (askariideja) vastaan.

Suolinkainen (Parascaris equorum)

Suolinkainen voi kasvaa jopa 40cm pitkäksi. Se tarttuu suun kautta ja elää hevosen ohutsuolessa. Suolinkaiset voivat talvehtia pelloilla useita vuosia ja madonmunat voivat kiinnittyä myös esimerkiksi tallin seiniin ja maaperän kasveihin. Madon toukkamuodon jouduttua ohutsuoleen, se porautuu ohutsuolen seinien läpi verisuonistoon. Verisuonien kautta se joutuu maksaan ja sieltä verisuonten välityksellä edelleen keuhkoihin. Keuhkoista toukat yskitään henkitorveen ja nieluun, josta ne joutuvat mahaan ja takaisin suolistoon. Ohutsuoleen päästyään toukat kehittyvät aikuisiksi madoiksi. Maksassa vaeltavat madot voivat vaurioittaa maksakudosta, keuhkoissa ne voivat johtaa pieniin verenvuotoihin ja turvotukseen. Keuhkoissa olevat madot aiheuttavat yskää, kuumetta ja sierainvuotoa. Aikuiset ohutsuolessa elävät madot voivat aiheuttaa ähkyjä ja ripulia. Lisäksi ruokahalu voi huonontua, kasvu hidastua, karva muuttua kiillottomaksi ja hevonen voi laihtua.

Suolinkaisia esiintyy erityisesti varsoilla ja vuotiailla. Varsat voivat saada tartunnan jo ensimmäisinä elinpäivinään ja voivat 10-16 viikkoisina levittää satoja tuhansia madonmunia ympäristöön. Yli 4-6 kuukautiset hevoset kehittävät osittaisen vastustuskyvyn suolinkaisia vastaan. Suolinkaiset ovat usein vastustuskykyisiä joitakin matolääkkeitä, kuten ivermektiiniä vastaan. Fenbendazolia sisältävät lääkkeet tehoavat yleensä paremmin. Myös säännöllinen tallien puhdistus ja lannan kerääminen laitumilta auttaa torjumaan matoja.

Etenkin ongelmatiloilla tulisi varsat madottaa ensimmäisen kerran 6-8 viikkoisina ja sen jälkeen ulostenäytteen perusteella 8 viikon välein 6-12 kuukauden ikään asti. Aikuiset hevoset madotetaan lantanäytteissä esiintyvien madonmunien perusteella.

Rihmamato (Strongyloides westeri)

Rihmamadot ovat hiuksenohuita vain muutamia millimetrejä pitkiä loisia. Aikuiset madot elävät ohutsuolessa, mutta toukkamuodot vaeltavat elimistössä. Tartunta voi tapahtua ihon kautta, jolloin toukat pääsevät laskimoiden kautta sydämeen ja sieltä keuhkoihin. Keuhkoista toukat yskitään henkitorven kautta nieluun, mistä ne joutuvat edelleen vatsaan ja sieltä ohutsuoleen. Ohutsuolessa toukat kehittyvät aikuisiksi. Myös suun kautta tapahtuvassa tartunnassa toukat vaeltavat ensin keuhkoihin. Toukat voivat myös kulkeutua lihaksistoon, ihonalaiseen rasvakudokseen tai tamman utareisiin ja voivat kapseloitua sinne useiksi vuosiksi. Ne voivat aktivoitua esimerkiksi varsan syntymän jälkeen, jolloin varsa voi saada tartunnan tamman maidosta.

Rihmamadot vaivaavat pääasiassa varsoja, joille ne voivat aiheuttaa ripulia ja harvemmin myös suolitulehdusta, anemiaa ja ihonalaista turvotusta. Aikuiset hevoset ovat yleensä oireettomia kantajia. Kantavat tammat voidaan madottaa varsomispäivänä ivermektiinillä (0,2mg/kg) varsan maidosta saaman tartunnan estämiseksi. Jos tammaa ei lääkitä, voidaan varsalle antaa matolääke 10 päivän ikäisenä.

Isot sukkulamadot (Strongylus vulgaris, S. edentatus ja S. equinus)

Sukkulamadot ovat 0,5-5 cm pitkiä ja elävät hevosen umpi- ja paksusuolessa. Toukkamuodot vaeltavat myös elimistössä. Strongylus edentatus ja Strongylus equinus vaeltavat paksusuolesta maksaan ja sieltä pernan tai maksan kiinnityssiteiden kautta takaisin paksusuoleen. Strongylus vulgaris on erityisen vaarallinen, koska se vaeltaa paksusuolesta isoihin suoliston valtimoihin kunnes siellä kehityttyään vaeltaa takaisin paksusuoleen. Se voi aiheuttaa valtimoiden vaurioitumisen tai tukoksen, mistä voi seurata valtimon repeäminen tai verenkierron estyminen suolistoon. Aikuiset suolinkaiset paksu- ja umpisuolessa voivat aiheuttaa häiriöitä suoliston toiminnassa.

Krooninen sukkulamatotartunta voi aiheuttaa ruokahalun huononemista, laihtumista, ripulia, karvan kiillottomuutta, ähkyjä ja albumiinin puutosta. Akuuttia sukkulamatotartuntaa esiintyy varsoilla, joilla se aiheuttaa syömättömyyttä, kuumetta, ähkyä ja muutoksia veriarvoissa. Paha tartunta varsalla voi johtaa jopa kuolemaan.

Matotartunnan hevoset saavat yleensä laitumelta ruohon mukana. Madonmunat päätyvät laitumelle tartunnan saaneiden hevosten lannan välityksellä. Siksi hevoset tulisi madottaa ennen laitumelle laskua ja lantakasat olisi hyvä korjata laitumelta pois. Sopiva madotusten väli voidaan mitata ERP-arvon avulla (ERP= Egg Reappearence Period = aika onnistuneesta madotuksesta siihen asti kunnes madonmunia taas esiintyy lantanäytteissä yli raja-arvon). Madotukset tulisi tehdä lantanäytteiden perusteella, sillä liian usein tehty madotus kehittää matolääkkeille vastustuskykyisiä matokantoja. Madotus tulisi tehdä, kun yli puolet tallin hevosista on lantanäytteiden perusteella matotartunnan saaneita. Madotus voidaan myös kohdistaa vain niille yksilöille, joilla lantanäytteiden perusteella matoja esiintyy. Tallille tulleet uudet hevoset madotetaan, ennen kun ne päästetään muiden kanssa samoille alueille (3 päivää ennen). Matolääkkeen vaikuttavaa ainetta tulisi vaihtaa vuoden välein.

Pienet sukkulamadot (Cyathostominae)

Pienet sukkulamadot ovat 4-22 millimetriä pitkiä, hyvin yleisiä hevosen paksu- ja umpisuolen loisia. Ne eivät vaella elimistössä vaan toukkamuodot kapseloituvat suolenseinämään. Toukat voivat aktivoitua lopputalvesta tai aikaisin keväällä ja johtaa hevosen sairastumiseen. Oireena voi olla yhtäkkinen ripuli, laihtuminen, ähky, kuume ja ihonalainen turvotus. Aikuiset suolessa elävät madot voivat myös muina vuodenaikoina aiheuttaa ripulia. Pienet sukkulamadot ovat usein vastustuskykyisiä benzimidazoleja (esim. fenbendazoli) sisältäviä matolääkkeitä vastaan. Muutoin madotusohjelma vastaa isojen sukkulamatojen loishäätöohjelmaa.

Heisimato (Anoplocephala perfoliata)

Heisimadot ovat 2,5-4 cm pitkiä, litteitä ja noin 2cm leveitä sisäloisia. Ne käyttävät väli-isäntänä sammalpunkkia, joka kiinnittyy ruohoon. Hevonen saa tartunnan ruohon välityksellä suun kautta. Suolistossa heisimato kulkeutuu ohut- ja paksusuolen liittymäkohtaan ja kiinnittyy suolen seinämään. Siellä heisimadot voivat vaikeuttaa suoliston normaalia liikkumista ja sitä kautta aiheuttaa ähkyä. Heisimatoihin tehoavat praziquantelia sisältävät lääkkeet, eivät siis ihan kaikki markkinoilla olevat matolääkkeet. Hevoset tulisi ainakin kerran vuodessa madottaa heisimatoja vastaan mieluiten syksyllä riippumatta siitä onko heisimatoja todettu ulostenäytteissä. Ulostenäyte ei nimittäin välttämättä ole positiivinen, vaikka hevosella heisimatoja olisikin.

Kihomato (Oxyuris equi)

Ovat 1-11cm pitkiä ja aikuiset madot elävät hevosen paksu- ja umpisuolessa. Naaraat vaeltavat suolistoa pitkin peräaukolle, jonne ne munivat 8000-60 000 munaa. Kuivuessaan munat aiheuttavat hevoselle kutinaa, jolloin hevosen raaputtaessa itseään vaikka tallin seinään madonmunat pääsevät leviämään ympäristöön. Hevosen häntäjouhet ovat yleensä kärsineet ja hevonen voi olla rauhaton. Aikuiset madot suolistossa eivät yleensä aiheuta minkäänlaisia oireita. Kihomatoihin tehoavat yleisimmät matolääkkeet, mutta koska madonmunat ovat ympäristössä pitkäikäisiä, voi hevonen saada tartunnan taas uudestaan. Siksi ympäristö kannattaa puhdistaa ja heinät antaa heinäverkossa.

Käpymato (Gasterophilus sp.)

Käpymato on hevoskiiliäisen toukka, joka elää hevosen mahalaukussa. Aikuiset hevoskiiliäiset munivat hevosen jalkakarvoihin kellertäviä pieniä munia, jotka joutuvat suuhun, kun hevonen rapsuttaa jalkojaan. Munista kuoriutuu toukkavaiheita, jotka elelevät hevosen suun limakalvoilla, mistä ne kulkeutuvat lopulta mahaan. Käpymadot leviävät ulosteen välityksellä ja kuoriutuvat maaperässä aikuisiksi hevoskiiliäisiksi.

Käpymatotartunta on usein oireeton, mutta voi aiheuttaa tulehduksia suun limakalvoilla, nielemisvaikeuksia, mahan- ja ohutsuolen limakalvon tulehduksia, syömättömyyttä, laihtumista ja ähkyä. Käpymatoihin tehoavat ivermektiiniä tai moxidektiiniä sisältävät matolääkkeet. Madotus tehdään myöhään syksyllä.

Loisinfektion diagnosointi

Hevosilta otetaan lantanäyte, joka tutkitaan laboratoriossa madonmunien ja matojen toukkamuotojen löytämiseksi. Lantanäytteen pitää olla mahdollisimman tuore ja sitä pitää säilyttää viileässä keräämisen jälkeen. Myös hevosen yleiskunto ja veriarvot antavat viitteitä matotartunnasta.